Kadunkulman ravintolassa istuu
kaiku, tyttö jonka kauan sitten hylkäsin,
ja kaikki hänen kelvottomat kirjoituksensa
Muutaman korttelin päässä maailmankaikkeudesta
(jotkut kutsuvat kirjastoksi)
Yksi pilkku kolmekymmentäseitsemän
kerrottuna kymmenellä korotettuna
kymmenenteen potenssiin
Kuparikolikon kääntöpuolen epätarkkuudella
aika, sen keskipiste kaikkialla,
kehää ei missään
The yellow light burns
the colors off of your lips,
the railway station, a vertigo
at the foot of our secular steeple
I envelope your grin,
the negative marching orders
back into their skin
Pictures of your head
in prolongated positions,
your hair on the rack, attached
underneath the lengthened fingernails,
in the extended darkness,
on the catwalks whence
I bought you that dress
Makuuhuoneeni on kylmä,
näyttöruutu, pilvetön taivas
ja tähtikuviot
pitävät minulle tupakkaseuraa
Katselen parvekkeeltani tuomiokirkkoa,
latinankielisiä kaiverruksia tuntemattomasta,
tiedostomattomista ohikulkijoista
Elämä on sitä, että ajattelee
vierailla kielillä ja pitää
viherkasvinsa hengissä
I thought I’d be more arrogant here,
my eyes on the Autobahn,
its foreign miles, the contracts I believe
each foreigner knows
The light squeezing through
the lay light, it’s meant
only for the other lights,
museum airports, the speed
and the finales I’m so envious about
The junctions my hood has passed
have forged me this Purgatory,
a pier, a dark moment where
I no longer see the expressions
on your face
Kirk Douglas,
tunnettu kusipää, hymyili
saksalaisella metroasemalla,
katseli viimeisen Gewehrhügeliin
lähtevän junan viimeistä vaunua.
Päästi irti, laskeutui pehmeästi laiturille,
oppi käsittelemään itseään.
Kirk Douglas, a well-known
asshole smiled at a German
subway station, watched
the last car of the last train
bound to Gewehrhügel.
Let go, landed softly on the platform,
learned to deal with himself.
Viikon jokaisena arkipäivänä saavuin
lukusaliin 5. Avenuelle,
tasan kello 12:45
Riittävällä tarkkuudella, myönnetään,
sanoi Ammanin kadonnut veljeskunta.
Heidän arkaaisen katsomuksen mukaan
elämän järjestämismahdollisuuksia
oli vielä 78!
Näin tapahtui joskus keskiajalla,
tämän sain kirjoista selville;
yksi mahdollisuus oli rakastavaiset.
Nykyhetkien vieraudessa
tulevaisuuteen näkeminen on kadonnut.
Lyhyesti: iltapäivän odotus.
Frank Sinatra—Frankie,
the Chairman? Yeah,
Ol’ Blue Eyes, he starred
in that one movie
and sung about the city
Elsewhere Samuel L. Jackson went blind
played the piano
big
bad
black
motherfucker
