Olen valtameri,
joka haluaa tatuoida ihonsa
Pessoan runoudella
Niin, että siitä tulee joku toinen
Haluaa repiä itsensä irti, vitriiniini
kartaksi tutkimattomista alueista:
“täällä on hirviöitä”
(Ah; muistin ja löysin tämän vuodelta 2003)
Oven valorailo peittää kasvosi,
vahanaamiot häviävät
porraskäytävän valonheittimiin,
siiveniskujen alle, kadonneisiin uutisiin,
kevääseen, maasiltojen taakse
Loittonevat askeleet ylittävät eritasoristeykset,
kivittävät minut sortuneiden ja vielä rakentamattomien
rakennusten tiilillä,
Saavuttavat kiihtyvän tahdin,
vaihtuvat raidevälit,
tyhjän huoneen mittasuhteet
Tyhjät viinilasit, ilman täynnä vihaa,
huutoja, tavoitellen sanoja joita ei saa
Yöni ovat täynnä
kiehuvaa vettä ja pelkoa,
että tuntisin oloni paremmaksi
Jumalan sana ylittää
kaikki ekologiset kynnysarvot
Varastetut neonkyltit
hengittävät elotonta henkiin
Jos luet tätä, uskoakseni
sinulla menee melko hyvin
Vähäverinen virta,
metrolinjat, Pascal, laskukone,
Babbage, IBM ja nyt.
Sama liike,
toiset planeetat, vieraat sivilisaatiot,
tunteemme, saaret, kadonneet,
vieneet mukanaan tämän,
suurimman kaikista kaupungeista.
Lasku ja kahvitahra,
auringonpilkun elinaikana
silmänräpäys, vaihdettu katse.
Kadunkulman ravintolassa istuu
kaiku, tyttö jonka kauan sitten hylkäsin,
ja kaikki hänen kelvottomat kirjoituksensa
Muutaman korttelin päässä maailmankaikkeudesta
(jotkut kutsuvat kirjastoksi)
Yksi pilkku kolmekymmentäseitsemän
kerrottuna kymmenellä korotettuna
kymmenenteen potenssiin
Kuparikolikon kääntöpuolen epätarkkuudella
aika, sen keskipiste kaikkialla,
kehää ei missään
Makuuhuoneeni on kylmä,
näyttöruutu, pilvetön taivas
ja tähtikuviot
pitävät minulle tupakkaseuraa
Katselen parvekkeeltani tuomiokirkkoa,
latinankielisiä kaiverruksia tuntemattomasta,
tiedostomattomista ohikulkijoista
Elämä on sitä, että ajattelee
vierailla kielillä ja pitää
viherkasvinsa hengissä
Viikon jokaisena arkipäivänä saavuin
lukusaliin 5. Avenuelle,
tasan kello 12:45
Riittävällä tarkkuudella, myönnetään,
sanoi Ammanin kadonnut veljeskunta.
Heidän arkaaisen katsomuksen mukaan
elämän järjestämismahdollisuuksia
oli vielä 78!
Näin tapahtui joskus keskiajalla,
tämän sain kirjoista selville;
yksi mahdollisuus oli rakastavaiset.
Nykyhetkien vieraudessa
tulevaisuuteen näkeminen on kadonnut.
Lyhyesti: iltapäivän odotus.
Keltainen valo polttaa värit huuliltasi,
rautatieasema, huimaus,
maallisen kirkontornimme juurella
Työnnän virnistyksesi,
negatiivien marssirivistön,
takaisin kuoreensa
Kuvia päästäsi pidennetyissä asenoissa,
hiuksesi roikkuvat kidutettuina, kiinni
pidennettyjen kynsien alla,
pidennetyssä pimeydessä, korokekäytävillä,
joilta ostin sinulle tuon mekon
